Syksyn viimeiset henkäykset ennen talvea, " kaikesta saa halutessaan kaunista"

Tänään taas havahduin siihen, miten olen unohtanut kirjoittaa. Loistavia ajatuksia on tietysti ollut, mutta kun syysvirus on yrittänyt selättää meikäläistä jo useamman viikon, kirjoittaminen ei ole tullut mieleenkään (kun pää ja silmät ovat olleet niin kipiät että en osaa asiallisin sanoin kuvailla).  Normaalistikkin tää mun ulosanti kuulostaa siltä, kun laskuhumalassa puhuis norjaa, ei sitä kukaan ymmärrä tai saa selvää :) 
Mutta pääasia on, että on yritetty ja jätetty jotain merkintöjä itsestä maailmaan.




On tässä silti saatu jotain aikaiseksikin. Remontti mökillä edistyyy hienosti, makuuhuoneen pinnat ovat listoja vaille valmiit..  Meillä käy myös ruokailemassa punainen kissa, jonka olen ristinyt Piispaksi. Piispa on päätetty yrittää loukuttaa joten sitä seuraamme tilanteen edetessä.

Syksyn on saapunut samoin yöpakkaset. Takapiha täyttyy lehdistä, jotka hehkuvat kaikkia ihania syksyisiä värejä ja kahisevat uskomattman ihanasti jalkojen alla. Ulkona käydessä tunsin melkein haikeutta koska kohta saamme hyvästellä syksyn ja toivottaa talven tervetulleeksi pakkasien ja lumen kera. Siispä vedin keuhkot täyteen lempeän kosteaa syysilmaa, tartuin haravaan ja aloin haravoimaan kahisevia syyslehtiä kasoille. Lehdet vien metsän rajalle isoihin kasoihin, jonne pikkusiilit saavat mennä unosille. Pelkään, että olen myöhässä näiden siilijuttujen kanssa. Ensi vuonna lupaan olla ajoissa ja teen niille ihan rivarin kuivine lehtineen ja heinineen tonne tontinrajalle.

Nyt istun sohvalla juoden kahvia ja mietin...
Mikä tässä onkaan ollessa? On ja ei ole... Elämä ei aina tai koskaan ole niin yksin kertaista, kaikesta saa halutessaan kaunista.

Oletteko koskaan pettyneet? ja pettyneet toistamiseen?
Se on kuin kävelisi suossa, kun saa saappaan irti niin on toinen jo jumissa...
Sitten kun pääsee sille kuivalle maalle, miten -voi ja pystyy luottamaan siihen, että taas ei olla kohta molemmat jalat jumissa?

Niinkuin T.Wirtanen on joskus laulun sanoihin laittanut
"Ehkä aikanaan, kun tulen alta löytyy sula maa
Löytyy pala siltä pelastunutta, jotain jolle jalat asettaa
Sitä odottaa, mut uskaltaako sille rakentaa
Pelkän toivon varaan jotain perustaa ja luottaa ettei enää pala maa"


Kaiken koetun jälkeen minua hymyilyttää, elämä on mallillaan enemmän kun aikoihin. Ja tämän vuoden puolella minua ja läheisiäni on totisesti koeteltu ja on jopa tuntunut, että maailmankaikkeus yrittää totisesti lannistaa. Olen myös miettinyt voiko näin paljon koettelemuksia sattua yhteen piiriin? Kaikesta ei ole vielä selvitty, mutta "kivijalan" rakentaminen on hyvin käynnissä.
Olen ymmärtänyt paljon asioita, blondilla se kestää keskivertoa kauemmin ja minulla vielä tuplasti päälle :) Opettelen jälleen nauttimaan hyvästä, vähän kerrallaan, ilman kiirettä. Se on kai vähän sama kun säästäisi osan suklaasta seuraavaan kertaan.  Näin mä olen sen järkeillyt (joku viisaampi löytää tähän varmaan paremmat sanat).




Maakuuhuoneen pintojen uusimisen myötä keksin että me tarvitsemme sänkyyn päädyn.
Joten piirsin tarkat kuvat paperille, suulista kaivettiin vanha ovi joka oli jo odottanutkin uutta elämää.
Onneksi tuo mies on aina ja heti innokas mun ideoille! Se oli tunti kun meillä oli sängyssäpääty ja puolituntia päälle kun oli yöpöytäkin.








Samana päivänä tuunattiin muutaman euron kirpparilöydöt valaisemaan nukkumisen turvasatamaa.Täytyyhän sitä jotain blingiä löytyä jostakin <3